Loppu häämöttää - Ilmiön arviointia

Keskiviikkona 26.11. oli viimeinen yhteinen tapaaminen ennen loppupaneelia ja hommaa tuntui vielä riittävän! Alunperin ajattelimme saavamme tässä tapaamisessa kaikki hommat loppupaneelia myöten hoidettua, mutta toisin kävi. Päätimme edellisen ilmiön arvioinnista viisastuneena keskittyä tällä kertaa kunnolla arviointiin ja jättää aikaa myös yhteiseen keskusteluun.

Arviointi kohdistui tuotokseen eli lopulliseen jaksosuunnitelmaan sekä koko prosessiin. Jokainen pienryhmä arvioi sekä oman ryhmänsä toimintaa että koko Kellukkeen toimintaa. Saimme myös kuulla ohjaajamme Kaisun fiiliksiä sekä arvioita ilmiöstämme.  Olimme yhtä mieltä siitä, että toimimme ryhmänä taas hieman paremmin kuin edellisellä kurssilla. Toisaalta edelleen koimme haasteellisena prosessimme kasvatuspsykologisen käsitteellistämisen ja jäimme pohtimaan keinoja kehittää sitä tulevilla kursseilla. Paljon on siis opittu ja paljon on vielä kehitettävää!

 

Tässä koottuna pienryhmien fiiliksiä sekä arvioita Ilmiö II:sta.

·         Työssä selkeä kasvatuspsykologinen viitekehys

·         Onnistuttu ottamaan Ops-luonnos 2016 Ilmiön keskiöön

·         Tuntisuunnitelma toimii, paloista muodostuu koherentti kokonaisuus

·         Vastuun jakaminen onnistunut

·         Olisiko blogia voitu hyödyntää tehokkaammin?

·         Kasvatuspsykologian käsitteellistäminen ollut edelleen haasteellista

Suomen varat –projektia kasaan

Ilmiön yhteiset ryhmäkerrat alkavat käydä vähiin. Jälleen kerran kurssi tuntuu loppuvan ennen aikojaan. Tämä vaatii meiltä erityisen tehokasta työskentelyä sekä sitoutumista tekemään töitä omalla ajalla.

Tämän kerran (20.11.) aluksi sovimme yleisistä asioista, mitkä tulee vielä hoitaa ennen ilmiön loppupaneelia. Tämän jälkeen lähdimme työstämään Suoman varat –projektia loppuun jakautuen pienryhmiin. Yksi pienryhmä muokkasi jo ennalta tehtyä johdanto-osuutta, toinen kirjoitti projektille kehyskertomusta, jonka tarkoituksena on taustoittaa, miten olemme joutuneet sellaiseen tilanteeseen, että Suomeen ei tuoda mitään ulkomailta, ja näin suunnata oppilaita tietynlaiseen työskentelyyn sekä motivoida. Kolmas pienryhmä viimeisteli aiemmin käsityön didaktikon, Kaijun, kanssa ideoitua tutkivan suunnittelun mallia meidän tarkoituksiin sopivaksi. Mikään osa-alue ei tullut tällä ryhmäkerralla aivan valmiiksi, mutta kaikki pääsivät hyvin vauhtiin.

Työskentely tunnilla oli hieman levotonta, joskin tuloksia myös saatiin. Kritisoimme jälleen sitä, miksi meille on laitettu näin paljon iltapäivätunteja.

Ja jälleen jaksosuunnitelmaa...

12.11. tapoihimme kuuluvan fiilis-kierroksen jälkeen jatkoimme taas jaksosuunnitelman parissa. Yhteisen keskustelun tuloksena huomasimme, että suunnitelmastamme puuttuu vielä kolme tärkeää osaa: johdanto, kasvatuspsykologian oppimisnäkemyksiä avaava kappale ja oppilaiden arviointikriteerit.

Jakauduimme siis kolmeen pienryhmään. Kaikilla ryhmillä keskustelu oli antoisaa ja vilkasta, mutta aivan valmista ei parituntisen aikana ehtinyt syntyä. Päänvaivaa tuottivat etenkin arviointikriteerit. Kelluke on pohtinut asiaa monesti ennekin ja aina ajatus lasten arvioinnista tuntuu yhtä haastavalta. Varsinkin, kun opetuskokonaisuuttamme on mahdollista hyödyntää hyvin eri tavoin ja siinä käytetään paljon draamaa sekä muita toiminnallisia työtapoja. Sovimme kuitenkin, että liitämme jaksosuunnitelmaamme joitakin suuntaa-antavia arviointiehdotuksia suunnitelmaa käyttävien opettajien avuksi.

Kellonaika huomioon ottaen aika hienoa työtä, hyvä Kelluke! :)

Jaksosuunnitelman junttaamista

Tapasimme pitkältä tuntuneen tauon jälkeen koko ryhmän kesken 11.11. tavoitteenamme saada jaksosuunnitelma kasaan. Lähdimme hetkeksi työstämään tuntisuunnitelmia pienryhmissä POPS 2016 luonnoksen tavoitteiden kautta. Havahduimme siihen, kuinka kattavan ja opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisen opetuskokonaisuuden olemme saaneet aikaan. Kaisun innostamana herättelimmekin ajatuksia saada kokonaisuus laajempaankin levitykseen, kenties jopa kaupalliseksi materiaalipaketiksi :) New York, here we come!

Ilmiön loppu lähestyy ja vielä on edessä lopullisen jaksosuunnitelman hionta, käsityönprojektin kokoaminen sekä oppilaan arvioinnin viimeistely. Lisäksi ennen loppupaneelia meidän täytyy vielä paneutua ilmiömme kokonaisvaltaiseen arviointiin.

Vauhtia Viikissä

23.10. viimeinenkin pienryhmä pääsi testaamassa tuntisuunnitelmiaan ”oikeiden” oppilaiden kanssa. Menimme Viikkiin ohjaamaan kaksi oppituntia, joiden aiheina olivat kuluttaminen ja mainonta. Tuntiemme tavoitteena oli saada lapset pohtimaan omia kulutustottumuksiaan ja tarkkailemaan mainontaa kriittisesti.

Ensimmäinen tunti:

Herättelimme oppilaita aiheeseen kysymällä, mitä he viimeksi olivat ostaneet (tai heille oli ostettu) ja miksi. Tästä oppilaat kiinnostuivatkin kovasti ja aiheesta virisi innokas keskustelu. Kyseisessä luokassa syynä ostoksiin oli useimmiten tarve, vaatteet olivat jääneet pieniksi tai kuluneet piloille. Ostopäätös oli usein vahvistunut vasta kaupassa, eikä tuotetta oltu valittu valmiiksi mainoksen perusteella.

Seuraavaksi oppilaat pohtivat, millaisia mainoksia heille oli jäänyt mieleen. Tähänkin kysymykseen löytyi todella paljon kommentteja. Oppilaiden mukaan heille jäävät mieleen erityisesti mainokset, joissa on jotakin ärsyttävää (mainoslaulu, kertojan ääni, mainoksen idea yleensä). Lapset mainitsivat muutaman mainoksen myös siksi, että ne olivat olleet hauskoja.

Tästä pääsimme yhdessä pohtimaan mainosten tehokeinoja, joilla kuluttajiin vaikutetaan. Katsoimme muutamia ennalta valittuja mainoksia. Mainosvideon jälkeen lapset asettuivat luokan poikki kulkevalle mielipidejanalle sen mukaan, miten vakuuttavana ja vaikuttavana pitivät nähtyä mainosta. Oppilaat saivat kertoa perusteluitaan paikkavalinnoilleen ja lisäksi kysyimme tarkentavia kysymyksiä, kuten millaisia mainonnan keinoja huomasit, kenelle mainos oli suunnattu jne. Luokka oli jälleen erittäin aktiivinen, mutta tämä aktiivisuus ei kohdistunut vain opetukseen. Saimme tunnin loputtua luokan omalta opettajalta vinkin, että saman harjoituksen olisi voinut hyvin tehdä myös paikallaan istuen ja käyttää pulpetinkannen reunaa janana. Jos harjoitus olisi toteutettu näin, olisi oppilaiden välille saatu kenties paremmin yhteistä keskustelua ja lapset olisivat ehkä myös valinneet paikkansa janalta välittämättä niin paljon muiden valinnoista.

Toinen tunti:
Toisen tunnin aloitimme kysymällä, mikä vaikuttaa tuotteen hintaan. Mistä esimerkiksi johtuu, että ulkoisesti hyvin samankaltaisilla t-paidoilla voi olla huimia hintaeroja? Oppilaat pohtivat asiaa pienryhmissä ja löysivät monia hyviä syitä. Keskustelu oli oivaltavaa ja pysyi hienosti aiheessa. Oppilaat nostivat esille mm. erilaiset materiaalit, tuotemerkit ja niiden kopiot, valmistusmaan sekä -olot. Tämän jälkeen kävimme yhdessä läpi Hyvän mielen vaatekaappi -kirjasta löytämäämme taulukkoa, joka havainnollisti vaatteen hintaan vaikuttavia tekijöitä.

Lopuksi oppilaat saivat vielä ryhmissä "brändätä" tavalliset valkoiset puukynät. Heidän tuli keksiä kynälleen tuotemerkki, logo ja kohderyhmä sekä kertoa miksi se on muita vastaavia tuotteita parempi. Tähän harjoitteeseen jäi valitettavan vähän aikaa, mutta ryhmätöistä tuli siitäkin huolimatta erittäin onnistuneita. Hullut myyntilupaukset saivat ainakin opeopiskelijoiden suun leveään hymyyn! :)  

Rajausta käsityöprojektiin

Maanantaina 3.11. kokoonnuimme yhteen ensimmäistä kertaa yli kahteen viikkoon. Alun fiiliskierroksella monien ryhmäläisten puheista kävikin ilmi, kuinka "tauon" aikana ilmiömme oli jäänyt ajatuksissa sivummalle muiden opintojen painaessa täysillä päälle. Tästä alkaisi kuitenkin "loppukiri" kohti kuukauden päässä siintävää lopetuspaneelia. Paljon työtä on vielä tehtävänä, joten alun fiilistelyn jälkeen ryhdyimme töihin.

Tapaamiskerran tavoitteena oli kehittää ilmiön käsityön osuudessa suunnittelemaamme Suomen Varat -näyttelyä. Aiemmin tutkivan yhteisöllisen suunnittelun mallin (Seitamaa-Hakkarainen ym., 2001; 2010) pohjalta luomamme raamit nostettiin nyt uudelleen tarkasteluun. Olimme saaneet jo ennen tapaamista käsityön didaktikolta ajatuksia luomiemme raamien kehittämiseksi ja valmistautuneet tapaamiseen pohtimalla millaisia rajauksia tehdä projektiin ja kuinka hyödyntää yhteisöllisyyttä osana projektia.

Aluksi pohdimme käsityöprojektin toteuttamiseen käytettäviä opetusmenetelmiä. Motivaation herättämiseksi oppilaissa, päätimme käyttää prosessidraamaallisia menetelmiä osana projektia. Käytännössä luomme kehyskertomuksen, joka jatkuu läpi projektin. Draaman keinoin toteutettuna opetus saadaan nähdäksemme toteutettua niin, että oppilaan motivaatio säilyy läpi projektin. Kehyskertomukseen on tarkoitus luoda aloitustilanne, jossa ulkomaisten vaatteiden ja niissä käytettyjen materiaalien tuonti Suomeen on lakkautettu. Suomi on siis täydellisessä kauppasaarrossa. Oppilaat (oppilasryhmät) saavat kehyskertomuksessa roolit "asiantuntijoina", joiden on ratkaistava ongelma: "Kuinka saada vaatteita suomalaisille vallitsevassa tilanteessa?". Kehyskertomuksen jatkokehittely päätettiin jättää seuraavien tapaamisiemme aiheeksi.

Teimme kaksi tärkeätä rajausta projektiin. Päätimme rajata oppilaiden käsityön tuottamiseen liittyvät tehtävät Suomesta löytyviin materiaaleihin ja niiden hyödyntämiseen. Päätimme siis, ettei jo olemassaolevia vaatteita lähdetä tuunaamaan, vaikka "asiantuntijaryhmät" saattavatkin löytää tuunaamisen ratkaisuna tutkimusongelmaansa. Tuunaamisesta voidaan kyllä hakea tietoa ja käydä opetuskeskustelua tuunaamisen mahdollisuuksista, mutta materiaalioppiin tähtäävän tavoitteen vuoksi itse tuunaaminen rajataan projektista ulos. Näin ollen projektissa keskeiseksi nousee nimenomaan Suomesta löytyvät materiaalit ja vaatteiden valmistaminen niistä. Yhtenä tarkastelun lähtökohtana on kuitenkin jo olemassaolevissa (ulkomailtakin tuoduissa) vaatteissa käytetyt materiaalit ja niihin tutustuminen. Tätä kautta saadaan oppilas huomaamaan, kuinka monet vaatteissa käytetyt materiaalit eivät ole saatavissa Suomesta.

Toinen tekemämme rajaus koski "taiteellista aspektia". Onko vaatteiden oltava oikeasti käyttökelpoisia vai voidaanko myös käyttää esim. paperia tai roskia materiaalina vaatteiden valmistuksessa? Päätimme, että "asiatuntijaryhmä" voi osana projektiaan toteuttaa kokeiluja erilaisten (kaikenlaisten) materiaalien käyttökelpoisuudesta. Tämän eduksi katsottiin se, että kokeilemalla ja toteuttamalla voidaan todeta nopeasti ja konkreettisesti materiaalin käyttökelpoisuus tai -kelvottomuus. Tätä kautta päästään luontevasti ongelman uudelleenmäärittelyyn, uusiin tiedonhakuihin ja syvempään tietämykseen materiaalien ominaisuuksista.

Rajaukset tehtyämme syvensimme tutkivan yhteisöllisen suunnittelun mallin (Seitamaa-Hakkarainen ym., 2001; 2010) avulla projektin toteuttamisen vaiheita. Käytimme aiemmasta "raamien luontiin" käytetystä mallista poiketen uudempaa versiota mallista, jossa vaiheiden kuvaukset ovat kattavammat ja selkeämmät ("suomennettu"). Pääsimme työskentelyssä hyvään alkuun ja tarkoituksena on jatkaa projektin kehittelyä seuraavissa tapaamisissa. Samalla on tarkoitus miettiä, sitä kuinka laajaksi projekti halutaan luoda tuntimäärältään ja miten projektin eri vaiheita aikataulutetaan.

Käsityöprojektin yhteisöllisyyteen liittyen pohdimme, voisiko tiedonjaossa hyödyntää yhteistä verkkoalustaa (Fronter tai vastaava), jonka kautta tieto jaetaan oppilasryhmien (ja opettajan) välillä. Toinen projektin yhteisöllistä luonnetta edistävä pohdinnan aihe oli oppilaiden tuotosten yhdistäminen asukokonaisuudeksi, jota suunniteltaessa olisi tärkeätä ottaa huomioon muiden ryhmien suunnittelemat tuotokset. Samalla tiedon jakamisen taidot korostuisivat. Nämä pohdinnat jätimme vielä "leijumaan ilmaan", joten projektin yhteisöllisyyttä korostaviin ratkaisuihin palaamme vielä projektia edelleen kehitettäessämme.