maanantai 27. tammikuuta 2014

20.1.2014 Aivotyötä ja muutoksia...

Tänään Kelluke vietti ilmiön parissa 6 tuntia. Ensimmäiset kaksi tuntia vietettiin vain ryhmän kesken pohtien sitä, mihin oltiin siihen mennessä päästy. Pyöriteltiin merkityksellisyys sanaa ja pohdittiin, mihin kaikki ovat viikonlopun aikana päässeet aiheen tiimoilta. Olimme saaneet vanhemmalta kasvatuspsykologian opiskelijalta Lauri Vaaralta muutaman artikkelin viikonlopun aikana luettavaksi. Keskustelimme yhdestä artikkelista ja saimme siitä lisää ajatuksia koskien ilmiömme sen hetkistä suunnitelmaa/aihetta: merkityksellisyyttä. Tunnelma oli ehkä hieman vässähtänyt viikonlopun jäljiltä, mutta välillä niin.



Tämmöinen meininki oli aamulla... :D

Ruokailun jälkeen tapasimme ensimmäistä kertaa Ulla-Maija Salon, joka auttaa meitä ilmiössämme yhteiskuntaopin osalta. Ulla-Maija aloitti tapaamisemme kertomalla, että olemme omien tapaamistemme aikana etääntyneet itseasiasta, ilmiöstä. Tämä pitikin kyllä paikkansa, sillä luulen, että kaikki ovat samaa mieltä siitä, että ajatuksia oli vaikka kuinka, mutta niiden saaminen sievään pakettiin tuntui mahdottomalta. Ulla-Maijan kanssa aloitimme melkoisen aivoriihen. Keskustelimme pienryhmissä siitä, mikä voisi oikeasti olla ilmiömme. Pitkien keskustelujen jälkeen, löysimme yhteisen kantavan teeman, aika. Ulla-Maija auttoi meitä selventämään ajatuksiamme ja pääsemään kiinni konkretiaan, kiitos hänelle siitä!

Tapaamisen jälkeen vietimme viimeiset 2 tuntia vielä oman ryhmämme kesken pohtien aikaa ja siihen liittyviä alakäsitteitä. Kun pyörittelimme erilaisia termejä, kuten minuuden rakentaminen, aika, merkitykselliset hetket ja niin edelleen, Solja keksi ajatuksen, joka miellytti kaikkia: maika. Sana, joka yhdistää sanat my ja aika eli minun aikani. Maika sisältää minuuden rakentumisen ja merkitykselliset hetket, joten siinä mielessä se on hyvä termi meille. Tähän siis jäimme ja keskiviikkona on seuraava tapaaminen liikunnan didaktikon Liisa Hakalan kanssa. Saa nähdä minkälaisia käännöksiä silloin taas tapahtuu! Sen olemme kyllä oppineet, että tämä todella on prosessi, jonka kulkua ei voi ennalta ennustaa! :D


Ideointia, ideointia!


Tässä lopputulos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti