Tapasimme ensimmäistä kertaa liikunnan didaktikko Liisa Hakalan ja kerroimme hänelle ajatuksia aiheestamme, maikasta. Liisa oli antanut meille etukäteen luettavaksi artikkelin, jossa tarkasteltiin koululiikuntaa ja sen tavoitteita historiallisesta näkökulmasta (
Kasvatus, /2/2012
171-181, Kujala, T. Hakala, S. Asanti, R. - Tämä hetki vai tulevaisuus - koululiikunta
murroksessa). Artikkeli tuki aihettamme hyvin. Keskustelu siirtyi siihen, että jokainen meistä kertoi omat hetkensä, jolloin aika tuntuu lentävän siivillä tai aikaa ei silloin ole olemassakaan. Tässä kellukkeiden mainitsemia hetkiä/ajanvietteitä, jolloin aika jää huomiotta:
- sulkapallo
- luova kirjoittaminen
- yksittäiset pienet hetket
- ringette
- kaverin kanssa tapaamisen jälkeen bussissa
istuminen
- seurakuntatoiminta
- rumpujen soittaminen; etenkin keikoilla,
leffat, kirjat, päihteet - keinona nollata
- fyysisestä kuormitus,
piirtäminen koneella, luonnossa oleminen -> ärsykkeet on minimoitu (esim.
hiihtäminen korvessa)
- tanssi, improvisaatio, luova tanssi
- jalka- ja lentopallon pelaaminen, tiskaaminen samalla musiikkia kuunnellen, draamatunnit
- hiihtäminen Lapissa
- tallilla käynti ja ratsastaminen
Huomasimme, että näille hetkille yhteistä oli itsensä ulkopuolelle jättäminen ja monesta tuntui tällöin voittamattomalta eli itseluottamus oli korkea. Ajattomuuden tunteeseen liittyi monella myös turvallisuudentunne sekä tunne siitä, että ei tarvinnut kyseenalaistaa omia kykyjään.
Tämän jälkeen meille heräsi ajatus kokeilla toistemme tärkeitä asioita. Lisäksi Liisa sai meidät pohtimaan ilmiötämme myös kiireettömyyden tai ajattomuuden kannalta. Virallisesti ilmiömme aiheeksi kehittyi viimeinkin siis aika.
|
Kellujen fiilikset tunnin jälkeen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti